Hanketoimijoilta hyviä ideoita lakihankkeen työpajassa

Julkaisuajankohta 17.10.2019 15.51
Uutinen

Ensimmäinen työpaja EUSA-rahastojen uuden ohjelmakauden 2021-2027 valmisteluun liittyen järjestettiin 8.10.2019 Katajanokalla, Helsingissä. Työpajaan osallistui lähes parikymmentä henkilöä AMIF- ja ISF-hankkeista, ja kommentteja rahastojen tukikelpoisuussäännöistä ja hallinnointijärjestelmästä saatiin monipuolisesti. Toisessa työpajassa 23.10. on vielä paikkoja jäljellä ja erityisesti järjestökentältä toivotaan osallistujia työpajaan.

Tilaisuuden avasi sisäministeriön EUSA-rahastotiimin johtava asiantuntija Sanna Virtanen kertomalla tulevasta ohjelmakaudesta ja sen tuomista muutoksista. Sen jälkeen osallistujat jaettiin ryhmiin pohtimaan millaisia EUSA-rahastojen hakumenettelyjen, hankesuunnitelmien ja budjetoinnin tulisi tulevaisuudessa olla. Ryhmätyöskentelyn aiheet valikoitiin mm. syyskuussa avoinna olleeseen kyselyyn tulleiden vastausten perusteella. Ensin kutakin aihetta pureskeltiin ryhmissä, jonka jälkeen tulokset esiteltiin yleisesti kaikille.

Ilahduttavaa oli, miten paljon keskustelua saatiin aikaiseksi. Tarkastustiimin vastaava rahastoasiantuntija Sonja Lyytikäinen kertoi, miten hankkeiden budjetointimalli on tehty kuluvalla kaudella. Osallistujilta toivottiin ideoita entistä toimivaan budjetointiin.

- Yksimielisesti tuensaajien toive on keventää hallinnollista taakkaa, joka on myös vastuuviranomaisen toive. Hakemuksia tulisi siis keventää ja yksinkertaistaa, ja saimme siihen ideoita tuen saajilta - he kuitenkin ovat parhaita asiantuntijoita tässä, joten erityisen tärkeää on heitä tässä konsultoida, Sonja kertoo.

Ideoita tuli sekä hankesuunnitelman että budjetoinnin osalta. Lisäksi tuen saajat toivoivat hakuihin säännöllisyyttä ja ennakoitavuutta, ja tuensaajat olivat avoimia erilaisille hakumenettelyille.

- Olemme tyytyväisiä ensimmäisen työpajan tuotoksiin, ehkä aavistuksen enemmän olisin henkilökohtaisesti toivonut tuensaajilta ideoiden konkretisoimista. Mutta tästä on hyvä jatkaa uuden ohjelmakauden suunnittelemista, Sonja jatkaa.

Seuraava työpaja järjestetään 23.10.2019 klo 10-16 Säätytalolla, Helsingissä. Tilaisuudessa on vielä tilaa, eli jos haluat osallistua, laitathan viestiä osoitteeseen [email protected].  Työpajaan toivotaan osallistujia etenkin järjestöpuolelta. Työpaja on tarkoitettu AMIF- ja ISF-rahastojen hanketoteuttajille.

Lue lisää tulevasta ohjelmakaudesta:

Tuleva ohjelmakausi 2021-2027

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Elina Sillanpää, p. 0295 488 266, [email protected]
johtava asiantuntija Sanna Virtanen, p. 0295 488 300, [email protected]