Sisäisen turvallisuuden rahaston seuraava haku käynnistyy 3.4.
Valtioneuvosto on 2.4.2020 hyväksynyt EU:n sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF) kansallisen toimeenpano-ohjelman muutokset. Ohjelmaan lisätään Euroopan komission myöntämä noin 6,9 miljoonan euron lisärahoitus. Lisäksi käyttämätöntä rahoitusta kohdennetaan ohjelman sisällä uudelleen.
ISF-rahaston seuraava haku käynnistyy perjantaina 3.4.2020 klo 9.00. Rahoitusta on haettavana yhteensä noin 12,2 miljoonaa euroa. Rahastosta tuetaan hankkeita, jotka liittyvät ulkorajavalvontaan, viisumipolitiikkaan, poliisiyhteistyöhön, rikollisuuden ehkäisyyn ja torjuntaan tai turvallisuuteen liittyvien riskien ja kriisien hallintaan. Haku päättyy 30.4.2020 klo 16.15.
Rahaston toimeenpano-ohjelman muutosten myötä haettavaksi tulee Euroopan matkustustieto- ja lupajärjestelmän (ETIAS) sekä Schengenin tietojärjestelmän uuden version (SIS III) toimeenpanoon ja kehittämiseen saatu lisärahoitus. ETIAS-rahoitus on suuruudeltaan noin 3,2 miljoonaa euroa ja SIS III rahoitus noin 1,2 miljoonaa euroa.
Komission myöntämästä lisärahoituksesta noin 2,5 miljoonaa euroa on tarkoitettu yleiseen tietojärjestelmien kehittämiseen. Se tulee haettavaksi siten, että SIS II -järjestelmän kehittämiseen on käytettävissä noin 440 000 euroa, SIS II -järjestelmän käyttö- ja ylläpitopalveluihin noin 800 000 euroa ja rajavalvonnan operatiiviseen tukeen (esim. tietojärjestelmien ylläpitoon) noin 1,2 miljoonaa euroa.
Loppuohjelmakaudella keskitytään EU-vaatimusten toimeenpanoon
Rahaston ohjelmakausi 2014–2020 lähestyy loppuaan. Siksi toimeenpano-ohjelman muutoksiin kuuluu myös aiemmin käyttämättä jääneen rahoituksen uudelleenkohdentaminen. Näin varmistetaan rahaston varojen tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö.
Jo toteutetuista hankkeista käyttämättä jääneitä pienempiä summia keskitetään suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Esimerkiksi deradikalisaation tukemiseen kohdennetaan ohjelman muista kohdista noin 194 000 euroa ja CBRNE-valmiuden kehittämiseen noin 196 000 euroa. CBRNE-valmiudella tarkoitetaan valmiutta toimia kemiallisiin aineisiin, biologisiin taudinaiheuttajiin, säteilyyn, ydinaseisiin ja räjähteisiin liittyvissä onnettomuus- ja vaaratilanteissa.
Lisäksi rahoitusta on loppuohjelmakaudella käytettävissä kansallisen viisumitietojärjestelmän kehittämiseen sekä rajavalvonnan osalta teknisiin valvontajärjestelmiin, rajatarkastuslaitteisiin ja -välineisiin, miehittämättömiin ilma-aluksiin ja partioajoneuvoihin. Myös esitutkintaviranomaisten teknisen rikostutkinnan kehittämiseen on jäljellä pienehkö summa.
Loppuohjelmakauden painopisteinä ovat pakollisten, EU-vaatimuksista aiheutuvien tietojärjestelmämuutosten toimeenpano ja uusien EU-laajuisten järjestelmien (ETIAS, rajanylitystietojärjestelmä EES) käyttöönotto Suomessa.
Lisätietoja:
erityisasiantuntija Riika Väliahde, p. 0295 488 257, [email protected]