Korona ajoi vastuuviranomaisenkin etätöihin: osa 2

Julkaisuajankohta 15.5.2020 10.59
Uutinen

Kun sisäministeriön virkamiehet komennettiin maaliskuun puolivälissä etätöihin, siirtyi myös EUSA-tiimi työskentelemään kotikonttoreihin. Jutun toisessa osassa tarkastellaan etätyöskentelyä esimiehen näkökulmasta sekä tiimin totuttelua uusiin työtapoihin, joista osa on voinut tulla jäädäkseen.

EUSA-tiimiä luotsaava Pauliina Eskola pohtii, miten pitkittyneet poikkeusolot vaikuttavat työyhteisön ilmapiiriin ja mitä hän esimiehenä voi tehdä asian eteen. Työpaikalla on helpompi seurata, mitä ihmisille kuuluu ja kuormittaako jokin asia jonkun mieltä. 

− Mietin sitä, miten työkaverit pärjäävät, kuormittavatko esimerkiksi digiasioiden opettelu, ilman työyhteisöä oleminen tai työn ja etäkoulun yhdistäminen liikaa, ja miten voisin esimiehenä tukea tässä tilanteessa omaa porukkaani, Pauliina miettii.

Pauliina kaipaa myös selkeää siirtymistä työpaikalle ja sieltä pois. 

− Nyt ei ole oikein mahdollista laittaa työpaikan ovea konkreettisesti kiinni sieltä lähtiessä, joten työpäivät saattavat välillä venyä. Toisaalta taas etäkoulun ja etävarhaiskasvatuksen yhdistäminen etätyöhön tauottaa työpäivää väkisinkin, Pauliina toteaa.

Etätyön, etäkoulun ja etävarhaiskasvatuksen yhdistäminen on sujunut useimpina päivinä mutkattomasti. Palavereiden taustaääninä on kuultu kaikenlaista kovaan ääneen soivasta Nooan arkki -lelusta lähtien. Mikä sitten auttaa jaksamaan etätyössä? 

− Se, että on kevät! Pääsee ulkoilemaan ja päivissä on jo paljon valoa.

Etätyössä oppii uusia työtapoja

EUSA-tiimissä lanseerattiin virtuaalitiimikahvit perjantaisin. Tällöin kokoonnutaan linjojen päähän vaihtamaan muitakin kuin työkuulumisia. Tämäkin on osa työhyvinvoinnin ja positiivisen ilmapiirin ylläpitämistä.

− Olen kokenut henkilökohtaisen digiloikan, koska olen oppinut hyödyntämään erilaisia sovelluksia etäpalavereissa, Pauliina kertoo. 

Myös juttusarjan edellisessä osassa esiintynyt Kristiina on ottanut käyttöön uusia Zoom- ja Teams-tyyppisiä sovelluksia. 

− Valitettavasti joihinkin kokouksiin joudun käyttämään omia laitteita, koska turvallisuusverkon kautta osallistuminen on hankalaa tai ei onnistu. Toistaiseksi olen kuitenkin päässyt mukaan kaikkiin ulkopuolistenkin järjestämiin kokouksiin, Kristiina summaa. 

Työkavereita ja yhteisiä taukoja on kaikilla ikävä

Kaikki kolme etätyöjuttuun osallistunutta EUSA-tiimiläistä - Kristiina, Tuure ja Pauliina - toteavat kaipaavansa työkavereiden tapaamista kasvokkain sekä yhteisiä lounas- ja kahvituokioita. Tuure on toiveikas, että poikkeusoloista voi myös syntyä jotain uutta, josta tuleekin uusi normaali.

Pauliina summaa pohdinnan päätteeksi, että poikkeusoloihinkin tottuu lopulta nopeasti ja että etätyö on näyttäytynyt ikävästä tilanteesta huolimatta toimivana ratkaisuna. 

 − Kaikenlaiseen tottuu aika nopeasti ja työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen todella onnistuu. Tämä tilanne opettaa myös väkisinkin sen, että etätyö on mahdollista hyvin monenlaisten työtehtävien osalta. Myös se, että kaikki ovat samassa tilanteessa, auttaa osaltaan jaksamaan, Pauliina pohtii.