Sisäasioiden EU-rahastojen tiimiin uusia työntekijöitä

Julkaisuajankohta 25.9.2020 9.54
Annika ja Virpi ovat EUSA-tiimin uudet vahvistukset

Sisäasioiden EU-rahastojen tiimissä on aloittanut syyskuussa kaksi uutta työntekijää, erityisasiantuntija Virpi Karjalainen ja assistentti Annika Mielty.

Virpi valmistelee uuden rahoitusohjelmakauden 2021-2027 sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF) ja raja- ja viisumirahoitusvälineen (BMVI) ohjelmia. Annika toimii EUSA-rahastotiimin assistenttina tiimin pitkäaikaisen hallinnollisen avustajan Aija Ruudun siirryttyä eläkkeelle.

Sisäministeriön hallinnonala on molemmille jo entuudestaan hyvinkin tuttu. Virpi siirtyi rahastotiimiin sisäministeriön rajavartio-osastolta ja Annika ministeriön viestintäyksiköstä. 
Virpille EUSA-rahastot ovat tulleet jo tutuksi aikaisemmasta työtehtävästä.

- Toimin rajavartio-osastolla ulkopuolisen rahoituksen koordinaattorina melkein kahdeksan vuotta. Tartuin tilaisuuteen, kun tuli mahdollisuus katsoa rahastoasioita vastuuviranomaisen näkökulmasta. Vaikka rahastojen sisällöissä on paljon tuttua, ovat uuden rahasto-ohjelmakauden ohjelmien valmisteluvaiheen EU-prosessit minulle uutta, Virpi kertoo. 

Annika siirtyi ministeriön viestintäyksiköstä viestintäassistentin tehtävistä EUSA-rahastotiimiin ja on viihtynyt tähän mennessä hyvin.

- Sisäasioiden EU-rahastot on toimintaympäristönä mielenkiintoinen ja monipuolinen; rahoitusta jaetaan todella monenlaisiin hankkeisiin. Olen viihtynyt uudessa tiimissä ja tehtävässä erinomaisesti, Annika kertoo.  

Ensimmäiset viikot uudessa työtehtävässä ovat kuluneet molemmilla vauhdilla eikä työtahti varmasti hiljene, kun uusi rahoitusohjelmakausi lähestyy. Onneksi ympärillä on kuitenkin tiimi, josta saa tukea uusiin tehtäviin.  

Tervetuloa tiimiin, Virpi ja Annika!