Uusi rahoitusohjelmakausi puhututti ISF-vastuuviranomaisten epävirallisessa tapaamisessa

Julkaisuajankohta 27.11.2019 14.03
Uutinen

Sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF) vastuuviranomaisten epävirallinen tapaaminen järjestettiin tällä kertaa Belgian Mechelenissä 21.-22.11.2019. Asialistalla näkyi uuden kauden rahasto-ohjelmien sekä hallinnoinnin valmistelu. Tapaamisessa keskusteltiin myös hanketarkastuksista, hankinnoista, hankkeiden viestinnästä ja EU-näkyvyydestä.

Edelleen pitää paikkansa, että Suomi on ollut tehokas rahaston toimeenpanossa verrattuna moniin muihin maihin. Olemme aloittaneet vauhdilla myös komission Suomelle osoittaman lisärahoituksen käytön käynnistämällä useita EU:n rajanylitystietojärjestelmään (Entry Exit System) liittyviä hankkeita. Hankinnat ja niihin liittyvät haasteet olivat tapetilla, sillä komissio on kiinnittänyt lisääntyvässä määrin huomiota hankintamenettelyiden asianmukaisuuteen.

 

Uuden ohjelmakauden ohjelmien valmistelu käynnistymässä

Rahasto-ohjelmien valmistelu on aloitettu useissa maissa hiljattain kartoittamalla rahoitustarpeita lähinnä viranomaisten kesken ja tunnistamalla mahdollisia kehityskohteita. Suomessa valmistelu käynnistyy alkuvuodesta 2020 Suomen EU-puheenjohtajakauden päätyttyä. Keskustelun pohjana tulee toimimaan komission tuottama, Suomen tilannetta koskevaa analyysi, jonka odotetaan valmistuvan tämän vuoden puolella. Suomessa on tarkoitus kerätä sidosryhmien näkemyksiä tulevan ohjelmakauden tarpeista ohjelmavalmistelun tueksi mm. lausuntokierroksen kautta niin viranomaisilta kuin kolmannen sektorin toimijoilta. Suomen laajasti eri osapuolia ohjelmavalmisteluun osallistava lähestymistapa vaikuttikin keskustelun perusteella olevan poikkeuksellinen.


Sisäasioiden EU-rahastojen vastuualueen esimies Pauliina Eskola käväisi Brysselin neuvottelujen lomassa kertomassa uuden rahoitusohjelmakauden neuvottelujen tilanteesta EU-puheenjohtajamaan roolissa. Neuvottelut sisäasioiden rahastoista ovat edenneet trilogeihin eli kolmikantaneuvotteluihin neuvoston, Euroopan parlamentin ja komission kesken.


Pari kertaa vuodessa järjestettävät epäviralliset tapaamiset tarjoavat tilaisuuden vaihtaa tietoa ja kokemuksia rahaston toimeenpanosta eurooppalaisten kollegoiden kanssa. Keskustelu virallisten pöytien ulkopuolella on avointa ja keskittyy hyvin konkreettisiin kysymyksiin. Ryhmän kokoonpano on kasvanut jo 17 maahan Luxemburgin ja Liechtensteinin tultua mukaan.


Kokoukseen osallistuivat sisäministeriön EUSA-vastuuviranomaisesta Sonja Lyytikäinen ja Riika Väliahde.