Syksyn haussa ISF-hankkeille noin 10,6 miljoonaa euroa

Julkaisuajankohta 20.3.2019 15.35 | Julkaistu suomeksi 7.8.2019 klo 11.09
Tiedote

Sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF) 26.10.2018 päättyneen haun perusteella rahoitetaan yhdeksää hanketta yhteensä 10,6 miljoonalla eurolla. Suurin osa hankkeista liittyy rajavalvonnan kehittämiseen mutta EU-tuella rahoitetaan myös mm. viisumitietojärjestelmän kehittämistä ja terrorismin vastaista toimintaa.

Rajavartiolaitokselle myönnettiin EU-tukea yhteensä noin 7,9 miljoonaa euroa. Hankerahoituksella mm. uudistetaan Helsinki-Vantaan lentoaseman automaattisia rajatarkastuslaitteistoja ja hankitaan rajavartijoille taktisia suojavälineitä aseuhkatilanteiden varalle. Lisäksi tuella koulutetaan uusia rajavartijoita lisääntyvään henkilöstötarpeeseen. Tuella lähetetään Rajavartiolaitoksen yhdyshenkilöt Suomen ulkomaanedustustoihin Pekingiin ja Moskovaan. Tavoitteena on torjua laitonta maahantuloa ja ihmiskauppaa.

Ulkoministeriö käyttää saamaansa ISF-rahoitusta uuden viisumitietojärjestelmän kehittämiseen. Tähän tarkoitukseen myönnettiin tukea noin 560 000 euroa.

Poliisihallituksen hankkeet liittyvät terrorismin vastaiseen toimintaan. Yhteensä noin 2,1 miljoonan euron tuella hankitaan suojavälineitä poliisin suorituskyvyn turvaamiseksi sekä autetaan Exit-toimintamallin avulla henkilöitä irtautumaan järjestäytyneen rikollisuuden, väkivaltaisen radikaalin ryhmän tai ideologian vaikutuspiiristä.

ISF-rahaston haussa jätettiin määräaikaan mennessä kaikkiaan 10 hakemusta. Yhteensä rahoitusta haettiin 10 608 808,46 euroa. Rahoitettavaksi valitut hankkeet saavat EU-tukea yhteensä 10 581 133,46 euroa. Rahoitettavista hankkeista seitsemän kohdistuu ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen (ISF-B) ja kaksi poliisiyhteistyön, rikollisuuden ehkäisemisen ja torjumisen sekä kriisinhallinnan rahoitusvälineeseen (ISF-P).

Hankelista

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Riika Väliahde, p. 0295 488 257, [email protected]
erityisasiantuntija Sanna Virtanen, p. 0295 488 300, [email protected]
erityisasiantuntija Ville Similä, p. 0295 488 279, [email protected]