Ajankohtaista

FI SV

Sisäisen turvallisuuden rahaston kansalliseen ohjelmaan muutoksia

19.10.2017 13.59
Tiedote

Sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF) kansalliseen ohjelmaan sisällytetään Euroopan komission Suomelle myöntämä 8,1 miljoonan euron erillisrahoitus kolmen meriveneen hankintaan. Lisäksi ohjelmaa päivitetään vastaamaan paremmin muuttunutta turvallisuustilannetta ja siitä aiheutuvia tarpeita. Valtioneuvosto hyväksyi muutokset istunnossaan 19. lokakuuta.

EU:lta saatavaan rahoitukseen liittyy ehto, jonka mukaan veneet on tarvittaessa annettava Euroopan raja- ja meriturvallisuusviraston Frontexin käyttöön vähintään neljäksi kuukaudeksi vuodessa.

Rajavartiolaitokselle hankittavien meriveneiden suunnittelun lähtökohtana ovat olleet avomeriolosuhteet, meripelastustehtävät ja valvontaan tarvittavat ominaisuudet, jotka takaavat toimintakyvyn erilaisissa tehtävissä ympäri vuoden. Komission myöntämä rahoitus edellyttää, että hanketta rahoitetaan myös kansallisesti.

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Pauliina Eskola, p. 0295 488263, pauliina.eskola@intermin.fi