Sisäasioiden EU-rahoituksen tulevaisuus kiinnostaa

Julkaisuajankohta 19.2.2020 10.30
Uutinen

Sisäministeriö järjesti 31.1.2020 infotilaisuuden sisäasioiden EU-rahastojen ohjelmakauden 2021-2027 valmistelusta. Paikalle saapui lähes 100 asiantuntijaa eri sektoreilta.

Sisäasioiden rahastojen kokonaisrahoituksen määrä tulee kasvamaan merkittävästi uudella kaudella. Tulevaisuudessa rahastoja on kahden sijasta kolme - turvapaikka- ja maahanmuuttorahasto AMF, sisäisen turvallisuuden rahasto ISF ja raja- ja viisumipolitiikan rahoitusväline BMVI. Näistä eniten kasvua on nähtävissä AMF-rahastossa, jonka rahoitus on vähintään kaksinkertaistumassa. Rahastojen sisällöt pysyvät pitkälti ennallaan mutta rahastojen rakenteessa tapahtuu pieniä muutoksia ja rahastojen hallinnointi muuttuu uuden yleisasetuksen myötä.

Samanaikaisesti kun rahastojen EU-asetusten valmistelu jatkuu EU-instituutioissa, käynnistää sisäministeriö ohjelmavalmistelun kansallisesti. Komissio on antanut ensimmäiset suosituksensa tulevien ohjelmien sisällöstä ja ohjelmien valmistelua varten kootaan kansallinen työryhmä. Työryhmä koostuu rahastojen sisällöistä vastaavien viranomaisten edustajista. Kansallisen ohjelman valmisteluun tullaan osallistamaan laajalti muitakin tahoja työn edetessä järjestämällä lausuntokierroksia sekä kuulemistilaisuuksia tai erilaisia työpajoja. Myös infotilaisuuksia tullaan järjestämään lisää ohjelmavalmistelun edetessä.

Viestimme ohjelmavalmistelusta ja sen etenemisestä verkkosivuillamme ja Twitterissä. Tilaamalla rahastojen uutiskirjeen, pysyt ajan tasalla ohjelmavalmistelusta ja saat tietoa tilaisuuksistamme. Tilaa uutiskirje täältä

Tutustu infotilaisuuden esitykseen

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Pauliina Eskola, p. 0259 488 263, [email protected]
erityisasiantuntija Kristiina Mauriala, p. 0295 488 275, [email protected] (AMF)
erityisasiantuntija Iikka Saunamäki, p. 0295 488 267, [email protected] (AMF)
erityisasiantuntija Ville Similä, p. 0295 488 279, [email protected] (BMVI ja ISF)