Ajankohtaista

EU:n ohjelmakauden 2021-2027 sisäasioiden rahastojen valmistelu etenee

27.6.2019 14.48
Uutinen

Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto hyväksyi 7.6.2019 osittaiset yleisnäkemykset kaikista kolmesta tulevalle rahoitusohjelmakaudelle 2021-2027 esitetystä sisäasioiden alan rahastosta. Osittaisten yleisnäkemysten myötä Suomi voi käynnistää asetusehdotusten valmistelun osalta keskustelut Euroopan parlamentin kanssa.

Neuvostotasolla saavutetut osittaiset yleisnäkemykset tarkoittavat, että jäsenvaltiot ovat keskenään saavuttaneet yhteisymmärryksen merkittävästä osasta asetusten sisältöjä. Sovun ulkopuolelle rajautuvat eräät asetusehdotusten horisontaaliset, esimerkiksi käytettävissä olevan rahoituksen kokonaistasoihin liittyvät seikat, joista päätetään jäsenvaltioiden osalta myöhemmin päämiestasolla.

Saavutetut osittaiset yleisnäkemykset tarkoittavat kuitenkin, että puheenjohtajavaltio - heinäkuun alusta lähtien Suomi - voi käynnistää asetusehdotusten valmistelun osalta keskustelut unionin toisen lainsäätäjäelimen eli Euroopan parlamentin kanssa.

Vaikka avoinna onkin yhä eräitä merkittäviä ja vaikeita kokonaisuuksia, saavutettu osittainen yleisnäkemys varmistaa ainakin sen, että neuvottelut parlamentin kanssa kyetään käynnistämään ennakoidun aikataulun mukaisesti Suomen puheenjohtajuuskaudella. Parlamentilla on neuvoston kantoihin nähden omia painotuksiaan, mutta molemmat toimielimet tunnistavat tarpeen asetusten voimaantulolle sekä rahastojen käynnistämiselle ohjelmakauden 2021-2027 alusta lähtien.

Turvapaikka- ja maahanmuuttorahaston, sisäisen turvallisuuden rahaston ja raja- ja viisumipolitiikan rahoitusvälineen valmistelu käynnistyi Euroopan komission kesäkuussa 2018 antamilla asetusehdotuksilla, joita on sittemmin käsitelty neuvoston työryhmissä. Suomea työtyhmätyöskentelyssä ovat edustaneet sisäministeriön kansainvälisten asioiden yksikön virkamiehet.

Sisäasioiden rahastojen kansallisten ohjelmien valmistelu käynnistyy todennäköisesti vuoden 2020 alkupuolella.

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Pauliina Eskola, p. 295 488 263, [email protected]