Asetusmuutos tähtää henkilöstökustannusten korvaamisen yksinkertaistamiseen

Julkaisuajankohta 12.3.2019 14.53
Uutinen

EUSA-rahastojen asetukseen suunnitellaan muutoksia, jotka mahdollistaisivat henkilöstökustannusten korvaamisen uudella yksinkertaistelulla tavalla. Ehdotettavien muutosten tavoitteena on yksinkertaistaa rahastoista tuettavien hankkeiden tai toimintojen henkilöstökustannusten budjetointia ja raportointia sekä niiden tarkastamista. Asetusmuutos lähetettiin lausunnolle 12.3.2019.

Tällä hetkellä hankkeiden henkilöstökustannukset voidaan korvata ainoastaan tosiasiallisesti aiheutuneisiin ja maksettuihin hyväksyttäviin kustannuksiin perustuen. Henkilöstökustannukset ovat monessa hankkeessa suurin kuluerä ja nykytilanteessa tämän kuluerän raportointiin ja tarkastamiseen liittyvästä selvitystyöstä aiheutuu hallinnollista taakkaa sekä tuen saajille että tuen myöntäjälle. Yksinkertaistamalla menettelytapoja pyritään helpottamaan sekä tuen saajien että vastuuviranomaisen eli sisäministeriön työtä.

Tarkoituksena on mahdollistaa niin sanotun vakioyksikkökustannusmallin käyttöönotto henkilöstökustannusten osalta. Uuden mallin mukaan hankkeessa työskentelevien henkilöiden työlle määritettäisiin budjetointivaiheessa tuntihinta. Tuntihinta saataisiin jakamalla yhden tai keskiarvona useamman henkilön yhden vuoden toteutuneet kokonaispalkkakustannukset vuosituntimäärällä 1720. Hanketoteuttajat raportoisivat hankkeen edetessä hankkeessa työskentelevien toteutuneet tunnit ja kustannustoteuma saataisiin kertomalla toteutuneiden tuntien määrä tuntihinnalla.

Kaikkien hankkeessa työskentelevien pitäisi tehdä työaikakirjanpitoa ja toimittaa työaikakirjanpidon otteet maksatushakemuksien yhteydessä. Hanketoteuttajien ei tarvitsisi kirjata palkkakustannuksia hankkeen kirjanpitoon.

Vakioyksikkökustannusmalli pohjautuu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastoon sekä poliisiyhteistyön, rikollisuuden ehkäisemisen ja torjumisen sekä kriisinhallinnan rahoitusvälineeseen sovellettavista yleisistä säännöksistä, eli niin sanottuun horisontaaliasetukseen.

Lausuntopyyntö

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Elina Sillanpää, p. 0295 488 266, [email protected]
erityisasiantuntija Nina Routti-Hietala, p. 0295 488 242, [email protected]