Uuden rahoitusohjelmakauden valmistelu hyvässä vauhdissa

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 21.1.2021 8.26
Uutinen
EU-lippuja lipputangoissa.

Kun vuosi vaihtui, käynnistyi samalla myös Euroopan unionin uusi rahoitusohjelmakausi 2021-2027. Uusi ohjelmakausi käynnistyi tässä vaiheessa tosin vasta paperilla. Käytännön toimeenpanon alkamiseen on vielä hieman matkaa ja ensimmäiset haut järjestetään näillä näkymin aikaisintaan syksyllä 2021.

EU-tason neuvottelut uudesta rahoitusohjelmakaudesta tiivistyivät vuoden 2020 loppua lähestyttäessä, ja joulukuun alkupuolella saavutettiin sopu kaikista kolmesta sisäasioiden EU-rahastosta neuvoston puheenjohtajamaan Saksan johdolla. Edeltävällä viikolla sopu oli saavutettu myös ns. yleisasetusehdotuksesta, jossa säädetään rahastojen hallinnointia koskevista säännöistä.

Joulukuussa saavutetun sovun ulkopuolelle jäi kuitenkin vielä joitakin kokonaisuuksia rahastoja koskevista asetusehdotuksista. Tammikuun alussa neuvoston puheenjohtajamaana aloittanut Portugali jatkaa neuvotteluja näiden osalta Euroopan parlamentin ja Euroopan komission kanssa. Kun neuvottelut saadaan päätökseen, menee asetusehdotusten eri kieliversioiden työstämiseen vielä oma aikansa. Ottaen tämän huomioon, uusien sisäasioiden EU-rahastojen asetusten pitäisi tulla voimaan kevään aikana.

Neuvottelut olivat kevään 2020 aikana käytännössä pysähtyneet pitkälti koronapandemiasta johtuen, joten niiden käynnistyminen uudelleen olikin tervetullutta. Neuvottelut pitivät jäsenvaltiot kiireisinä syksyn ajan: puheenjohtajamaa raportoi jäsenvaltioille neuvottelujen etenemisestä ja etsi yhdessä ratkaisuja asetusehdotustekstien kirjauksiin. 

Ensimmäiset uuden ohjelmakauden hakukierrokset aikaisintaan syksyllä 2021

Uuden ohjelmakauden käynnistymistä on edistetty EU-tason rinnalla kansallisella tasolla. Uusien sisäasioiden EU-rahastojen rahasto-ohjelmista lähetettiin luonnokset komission kommenteille ennen joulua ja alkuvuodesta järjestetään alkuvuodesta lausuntokierros sekä kuulemisia. Ohjelmilla on keskeinen rooli: ne muodostavat ns. kehikon sisäasioiden EU-rahastojen toimeenpanolle vuosiksi 2021-2027.  

Myös kansallisen rahastolain ja -asetuksen valmistelu on edennyt ja näillä näkymin laki olisi tulossa voimaan kesällä. 

Uusi ohjelmakausi siis lähenee kovaa vauhtia, vaikka töitä onkin vielä tehtävänä niin EU-tasolla kuin kansallisella tasolla ennen kun päästään liikkeelle hakujen muodossa. 

Kirjoittaja neuvotteleva virkamies Pauliina Eskola

Ps. Sisäasioiden EU-rahastojen ohjelmakaudesta 2021-2027 voit lukea lisää täältä.