EU:n turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta tuetaan kymmentä uutta hanketta

19.5.2020 11.05
Tiedote

Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta (AMIF) myönnetään rahoitusta uusiin hankkeisiin yhteensä noin 1,9 miljoonaa euroa. EU-tukea hankkeisiinsa saavat tahot edustavat yhteiskunnan eri sektoreita viranomaisista seurakuntiin ja koulutuslaitoksiin.

AMIF-rahoituksen haku järjestettiin vuodenvaihteessa, ja haussa vastaanotettiin 35 hakemusta. EU-tukea haettiin yhteensä noin 9,5 miljoonan euron edestä, mikä on yli kaksinkertainen summa verrattuna haettavissa olleeseen noin 4,2 miljoonaan euroon.

Kotouttamishankkeisiin tukea oli haettavissa noin 1,1 miljoonaa euroa, joka myönnetään kokonaisuudessaan kuudelle hankkeelle. Lisäksi tuetaan neljää muuta hanketta yhteensä noin 0,8 miljoonalla eurolla. Näistä hankkeista kaksi liittyy vastaanotto- ja turvapaikkajärjestelmään, yksi paluuseen ja yksi kotoutumisen seurantaan.

Tukea arjen apuun, seurakuntien kotouttamistyöhön ja lasten kotoutumisen edistämiseen

Lahdessa LAB Ammattikorkeakoulun hanke tukee maahanmuuttajien kotoutumista vapaaehtoisten toteuttamalla arkilähtöisellä Arjen apu -toiminnalla. Toiminnassa maahanmuuttajat saavat apua arjen pulmissa, jotka eivät vaadi viranomais- tai ammattilaisohjausta.

Satakunnan koulutusyhtymän hankkeessa taas tehostetaan koulutusten avulla seurakuntien kotouttavan vapaaehtoistoiminnan psykososiaalista osaamista haavoittuvien maahanmuuttajaryhmien tukemisessa.

Kuusamon kaupungin hankkeen avulla edistetään kolmansien maiden kansalaisten kotoutumisen mahdollisuuksia Kuusamossa muun muassa kehittämällä maahanmuuttajien alkuvaiheen palveluita ja tukemalla kahdensuuntaista kotoutumista.

Kahdensuuntainen kotoutuminen näkyy myös Tampereen evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän ja Helsingin seurakuntayhtymän hankkeessa. Hankkeen tavoite on kahdensuuntaisen kotoutumisen edistäminen Tampereen Hervannan sekä Helsingin Kontulan ja Myllypuron asuinyhteisöjen sekä alueiden toimijoiden välillä.

Alueellisten hankkeiden lisäksi myönnetään tukea kahdelle valtakunnalliselle hankkeelle. Åbo Akademin kaksikielisen hankkeen tavoitteena on sektorit ylittävällä yhteistyöllä muun muassa kehittää toimintatapoja, joilla edistetään lasten ja nuorten kotouttamista. Tukea myönnetään myös kansainvälisen yhteistyön edistämiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) saa tukea kansainvälisen yhteistyön edistämiseen: hankkeessa järjestetään vuonna 2021 traumatisoituneiden pakolaisten mielenterveyteen keskittyvä kansainvälinen konferenssi Suomessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos saa lisäksi noin 0,4 miljoonaa euroa EU-tukea hankkeeseen, jossa kehitetään kotoutumisen seurantajärjestelmän tietopohjaa. Hanke tuottaa laadukasta tietoa kotoutumisesta ja sen taustalla vaikuttavista tekijöistä erityisesti alue- ja paikallistasolla.

Hankkeissa autetaan sukupuolistuneen väkivallan uhreja ja tunnistetaan haavoittuvassa asemassa olevat palautettavat

Vastaanotto- ja turvapaikkajärjestelmään liittyviä hankkeita tuetaan yhteensä noin 230 000 eurolla.

EU-tukea myönnetään sukupuolistuneen väkivallan uhreiksi joutuneiden turvapaikanhakijanaisten ja -tyttöjen tunnistamisen ja väkivallan puheeksi ottamisen edistämiseen. Kuopion Settlementti Puijola ry:n ja Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin (HEUNI) hankkeen tavoitteena on lisäksi tarjota turvapaikanhakijoiden parissa työskenteleville ammattilaisille keinoja väkivallan uhrien auttamiseksi.

Maahanmuuttovirastolle myönnetään tukea hankkeeseen, jonka tavoitteena on sujuvoittaa turvapaikkaprosessia tietojärjestelmiä kehittämällä.

Paluutoimiin liittyvää Yhdenvertaisuusvaltuutetun hanketta tuetaan noin 150 000 eurolla. Hankkeen tavoitteena on tunnistaa haavoittuvassa asemassa olevat palautettavat ja ottaa paremmin huomioon heidän yksilölliset tarpeensa palautustoiminnassa. Tavoitteena on myös parantaa viranomaisten välistä yhteistyötä ja kohdentaa valvontaa tehokkaammin.

AMIF-rahoituksen seuraava haku järjestetään syksyllä.

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Kristiina Mauriala, p. 0295 488 275, [email protected]
erityisasiantuntija Iikka Saunamäki, p. 0295 488 267, [email protected]

Lisätietoja hankkeista